ahtaat paikat

eräässä elämässäni
maailma leiriytyi mun
oven ympärille -

ja kansa oli mykkää,
sormetonta
ja kaikkea hallitsi
kasvoton kauhu

avaimenreiästä näin, että jokainen
kantoi linnunpoikia hihoissaan

sulkia varisi jalkakäytävälle,
ja minä luulin,
että tunsin pienten kaulojen
naps    naps    napsahtavan

kun avasin oven ja
otin kauhun vastaan

sade

käsivarrelle pirstoutunut pisara

on ollut täällä paljon ennen minua,

ei vain täällä, vaan kaikkialla, siinä on

kakadujen laulu ja valaiden hengitys, siitä

heijastuvat pilvenpiirtäjien varjot, railot jäätiköillä,

molekyylit täynnä tomua se

kieppuu trombin keskiössä, se on

alkuaalto, josta nousimme eloon sen riento

hidastuu pimeässä, valuu pitkin
ikkunaa kun
uni ropisee
silmäluomille

valo lammikoissa valolammikoissa

Valaan pyrstö heilahtaa galaksin läpi. Tähdet sinkoilevat radoiltaan, imeytyvät avaruuden rajoilta alas mustaan virtaan. Tähdet hukkuvat, tähdet nousevat pintaan, tähdistä kasvaa uusi maailma, pimeää materiaa humiseva sypressi. Oksat ojentuvat läpi tapahtumahorisonttien. Lehdet kurkottavat veteen toisessa ajassa. Parvi kirsikkatetroja laskee jälkikasvunsa rantalaineisiin, kaluaa ruodit paljaaksi, myöhemmin täällä on kuivaa ja hengetöntä mutta nyt kaikki on vielä toisin, vesi on vielä makeaa, jokainen kala nielaisee palan aurinkoa, säteet siivilöityvät kidusten läpi,

jos sukeltaisi tarpeeksi syvälle, näkisi valottomassa haudassa levien lomassa yhä kimmeltävän tähtitomun.

kirje jollekin toiselle

Istuisin asunnossasi pimeänä talvi-iltana, vilkuilisin levottomasti ja tahtoisin yksin kävelylle.
Pudottelisin paperinpalasia ja puuhelmiä kerrostalon rappukäytävään ja loskaiselle jalkakäytävälle.

Myöhemmin kirjoittaisin sinulle, olen eksynyt tule minua hakemaan
ja odottaisin vedensekaisessa sateessa ja kylmissäni, ja siinä kohden sinun kuuluisi katsoa kummastelevan hellästi ja ojentaa takkisi.